Aamuherätykset ovat siihen tottumattomille aina vähän vaikeita (lue: minulle) mutta siitä huolimatta että kello soi puoli seitsemän, sain itseni kiskottua ylös kohtuullisen kivuttomasti. Ensin tankkasin kunnollisen aamiaisen: puuroa, hedelmiä, smoothieta ja teetä, joka jälkeen aloimme isin kanssa tekemään eväitä ja pakkaamaan reppua. Kahdeksalta startattiin auto ja lähdettiin ajamaan kohti Verlaa.
Kurssi alkoi yhdeksältä, mutta kello oli jo lähemmäs kymmentä kun pääsimme vihdoin vesille. Minun ja iskän lisäksi kurssilla oli yksi pariskunta ja pari naiskaverusta, kaikki suurinpiirtein samaa ikäluokkaa kuin iskä. Jokaisen inkkarikanootin kokoonpano oli siis hyvin erilainen. Kaksi kanooteista oli kahden istuttavia, yksi oli kolmelle henkilölle. Kun rannasta lähdettiin, opettaja istui meidän kanssamme samassa kanootissa. Harjoiteltiin hetki ihan vaan ohjausta ja "lautan" tekoa, jonka jälkeen lähdettiin varsinaiselle reitille.
Melontaa matkalla tuli yhteensä noin neljä tuntia - ensimmäinen jaloittelutauko pidettiin tunnin päästä, ja seuraava olikin jo ruokatauko, eli opettajan sanojen mukaan se päivän paras hetki. Mä tosiaan rakastan ulkona syömistä, enkä tee sitä läheskään tarpeeksi usein. Joskus pitäisi kotonakin vaan pakata eväät laukkuun, lähteä patikoimaan metsään ja istahtaa mukavalle kalliolle syömään. Ruoka maistuu vaan niin paljon paremmalta ulkoilmassa! Eikä kyllä mukavalla nuotiopaikalla istuskelussa ole muutoinkaan mitään vikaa. Eväsretki keskellä järveä soutuveneessä olisi myös jotain niin ihanaa.
 |
| Lähtöruudussa, varustamassa kanootteja. |
 |
| Kanootit taukopaikan rannassa. |
 |
| Mega super hyper ihana evässalaatti: kikherneitä, parsakaalia, kukkakaalia, punasipulia, porkkanaa, pinaattia, paprikaa ja pestoa. Lehtikaalipesto olis vielä enemmän must tän kanssa ♥ |
Paluumatkalle me ja naistiimi vaihdettiin kanootteja, joten siis päästiin iskän kanssa ihan kahdestaan päästelemään ihan omaan tahtiin. Paluureitti oli sama kuin menoreitti, joten saimme mennä hyvän matkaa muita edellä, vaikka jäimme kyllä välillä heitä odottelemaankin. Iskä on soutanut nuorempana paljon kilpaa (olen kuullut huhuja jostain SM-pronssista, mutta mene ja tiedä) joten senkin takia olimme varmasti ensimmäiset "maalissa". Itse aloin vasta paluumatkalla saada kiinni melomisen jujusta, joten juttu muuttui kaiken aikaa vaan mukavammaksi. Vaikka mun muutoinkin rapakunnossa olevat käsilihakseni olivat kyllä melko kovilla... tosin siihen ei paljoa vaadita. Muistan vieläkin kuinka viimetalvena baarityössäoppimisessa hauikseni heltyivät jo pelkästään siitä, että jouduin nostelemaan tuoppikoreja lattiatasossa olevasta tiskikoneesta. Eli ei yhtään huonompaa treeniä mulle.
 |
| Kaksipaikkaisen kanootin keula, järven selkä ja horisontissa melojakumppanit, joita jäimme odottelemaan. |
 |
| Nyt ollaan jo lähellä lähtöruutua! Armotonta melomista pitkin jokea! |
Sää suosi meitä ihan täydellisesti vaikka säämies varoitteli sadekuuroista. Ihanan tyyni, hiljainen ja aurinkoinen päivä. Kaikki kaksi järveä ja yksi joki joiden halki meloimme, olivat niin rauhallisia että sitä olisi voinut kutsua lähes terapeuttiseksi. Mä niin tarvitsen oman kanootin.
Hurja urheilusuoritus siis, ja sen kyllä tuntee. En epäile hetkeäkään, etten illalla sammuisi kuin saunalyhty - ja ihan vaan väsymyksestä, sillä olo on niin letkeä että en usko naattivani alkoholijuomia tänään. Onnistuin jo kaatamaan kupillisen teetä syliini tätä kirjoittaessani (onneksi ei ollut enää kuumaa...) joten on ehkä viisainta pysyä tuonnempana viinaksista, vaikka olisi mitkä palokuntajuhlat.
Mutta oikeasti, jos ette ole koskaan meloneet, NIIN MITÄ TE VIELÄ SIINÄ ODOTTELETTE?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti