Eilen tuli saavutettua tuo maaginen 50 000 sanan rajapyykki kuten tuosta sivupalkissa olevasta mittarista näkyykin. Nyt uskallan hengittää hetken. Olen kyllä hieman sillä kannalla, että päädyn ylisuorittamaan ja lisäämään tuohon vielä yhden kymppitonnin, kun marraskuuja ja juontakin on jäljellä vielä vaikka myytäväksi asti. Tänään on kuun ensimmäinen nollapäivä, jona juhlistan ensimmäistä voittolinjaa kirjoittamattomuuden lisäksi myös sillä, että illemmalla lähdetään kaveriporukan kanssa syömään ja elokuviin. Tänäänhän on siis tuon uuden Nälkäpelin ensi-ilta, ja paikat on varattu vanhasta elokuvateatterista parven eturiviltä. Olimme kyllä sen verran myöhässä varauksemme kanssa, että ihan keskelle riviä emme päässeet.
Olen kyllä todella huojentunut tästä onnistumisestani, ja viimeisen sadan sanan näpyttely oli melkein epätodellista. 'Tässäkö se nyt on?' enkä edes ehtinyt kirjoittaa puoliakaan niistä kohtauksista, joiden kimppuun pääsyä olen odotellut kieli pitkällä. Lisää hyviä syitä ylisuorittaa.
Nanoilusta on kyllä tullut myös sivuoireita: esimerkiksi aivan uskomattomia inspiraatioita muihin teksteihin. Tällä hetkellä mulla on kaksi muutakin tekstiä, joihin kajoaisin enemmän kuin mielelläni, mutta nano on kuitenkin nyt etusijalla. Hitto, olisihan se hienoa olla ihan virallinen ylisuorittaja jo toisena osallistumisvuotena. Lisäksi mua melkein naurattaa se, miten helppoa tämä oli tänäkin vuonna. Minulla oli viimeviikolla muutama päivä, joina velloin juonen etemisen kannalta niin syvässä rotkossa, että tuntui melko epätodennäköiseltä edes päästä sieltä pois. Onneksi minulla on aivan loistava muusa, joka on jaksanut kannustaa mua niinä huonoina päivinä. Mutta jos väitän, että 80% kirjoittamisesta on ollut kuitenkin melko ongelmatonta ja helppoa, en edes valehtele. Liekö johtunut jonkinlaisesta etukäteensuunnittelusta vai mistä, mutta juoni on muutamaa pikkuseikkaa lukuunottamatta pysynyt kutakuinkin niillä urilla, joilla sen olin kaavaillutkin liikkuvan. Suunnitelmaan jääneet mustat aukot on täytetty niin nerokkaasti, että en edes täysin ymmärrä, kuinka alitajuntani sen oikein teki. Kuten kuitenkin sanoin, juonta on vielä ainakin sen 10k verran lisää, saattaisipa olla aineksia jopa 20k ylisuoritukseen. Jälkimmäisessä tapauksessa hermot saattavat kyllä tulla hieman vastaan, sillä vaikka mulla on ollut nanon aikana useampi 4000 ja 5000 sanan päivä, en aivan uskalla laskea tuotteliaisuuttani noiden megahyvien päivien varaan.
Joka tapauksessa, se pakollinen tavoite on nyt saavutettu. Kaikki muu on vain extraa. Mutta minua ei ehkä turhaan tituleerata jonkinlaiseksi suuruudenhulluksi...
NIIN, PUHUIT AIEMMIN MYÖS JOISTAKIN TÖISTÄ?
Vaikka marraskuussa ei paljon olekaan tapahtunut, olen onnistunut kirjoittamiseni lomassa myös tekemään töitä. Hommani eivät ole kovin vaativia, mutta ovat ainakin onnistuneet sekoittamaan vuorokausirytmini aivan totaalisesti. Olen siis viikonloppuisin blokkarina eräässä täkäläisessä suositussa baarissa, vuoroa 23-04 tehden. Minulla on kyllä muutamia muitakin paikkoja, joissa teen keikkoja, mutta suurimmaksi osaksi vuorot ovat tuola ravintolassa. Kello on yleensä reilusti yli viiden, kun painan pääni tyynyyn. Senkin jälkeen tulee vielä selattua pinterestiä, koska hektisen illan jälkeen rauhoittuminen on vaikeaa. Viikollakin tulee luonnollisesti suoritettua tuo nukkuminen suurimmaksi osaksi aamun ja päivän puoella, sillä uni harvoin muistaa minua ennen neljää. Tulipa viimeyönä valvottua kuuteen, kun silmät eivät vain suostuneet sulkeutumaan.
Töissä olen kuitenkin viihtynyt, sillä homma on juuri sitä mitä kuvittelinkin. Työporukka on mukavaa, eikä baarissa liiku juurikaan omanikäisiäni, vaikka onhan siellä tietysti muutama tuttu tullut bongattua. Ja eteenkin valomerkin jälkeen myös miespuoliset asiakkaat ovat usein niin halukkaita tutustumaan, että en ole varma onko se puhelinnumeron vinkuminen huvittavaa vai pelkästään ärsyttävää. Normaalia se on ainakin, ei siinä. Työ ei ole mitenkään erityisen kevyttä, ja joskus tuntuu että se välttävä livebändi ei lopeta soittamistaan ikinä, eikä kellokaan liiku yhtään eteenpäin. Sekin on onneksi ihan normaalia, ja olemme yleensä työntekijöiden kesken tästä ihan tismalleen samaa mieltä. Viihdyn paikassa, eikä töihin meneminen ota pannuun. Lisäksi siitä saa kohtuullisen hyvin rahaa, vaikka töitä onkin vain muutamana päivänä viikossa.
Viimeviikolla tuli myös lyötyä kaikki loppuvuoden työvuorot loppuun. Kalenteria tuijottaessani tajusin, että 2.1.2014 on jo ihan kohta. Viikkoni Suomessa hupenevat kaiken aikaa, ja sen vuoksi olenkin yrittänyt järjestellä kaikkea kivaa kavereiden kesken. Vuodenvaihteen jälkeen Suomen kavereita ei sitten enää ihan niin vain nähdäkään. Tästä sai alkunsa tämänpäiväinenkin ravintola + leffa yhdistelmä, joka ajoittui sopivasti myös nanopalkinnoksi.
NIIN, JOULUPYHIEN JÄLKEEN SE ON SITTEN MENOA?
Silloin se tosiaan on menoa. Mulla on kuitenkin tärkeimmät asiat hoidossa: lentolippu on ostettu, passi uusittu ja vakuutusyhtiössä olen käynyt keskustelemassa - en ole kuitenkaan vielä päättänyt, millaisia vakuutuksia otan vai otanko ollenkaan. Mutta oikeastaan juuri enempää en voi ennen lähtöä tehdä, paitsi tietenkin paineilla jo etukäteen sitä, mitä hittoa mä oikein pakkaan. Into lähtemiseen kuitenkin vain kasvaa päivä päivältä, ja olen edelleen sitä mieltä, että tämä oli erittäin hyvä valinta.
Ennen lähtöä on kuitenkin vielä joulu, jota odotan sekä innolla että kauhulla. Haluaisin mukavan joulun, sellaisien ettei ainakaan kamalasti tapeltaisi, ja että olisi ihan oikeasti lunta. Haluan katsella ikkunasta Suomen seesteistä talvimaisemaa, ihastella kauniita jouluvaloja, tehä lumilyhdyn ja ehkä ukonkin! Haluan käydä hiihtämässä isin kanssa, ja juoda paljon glögiä. Aikomuksenani on myös askarrella joululahjat ja kortit tänävuonna ihan oikeasti DIY meiningillä, ja olen päättänyt lähettää tulevalle auppariperheelleni hienon kortin. Neronleimausta niiltä suunnilta odotetaan edelleen.
EIKÖ TOISAAN TÄSSÄ KUUSSA OLE TAPAHTUNUT MITÄÄN MUUTA?
Suurimmaksi osaksi olen istunut löhilyvaatteissa kotona, juonut miljoona litraa teetä, polttanut tuikkuja ja syönyt paljon herkullista ruokaa, mutta ollut niin naimisissa nanon kanssa, että en ole ehtinyt uppailemaan edes reseptejä tänne. No worries, varmasti jaan nämä kulinaariset neronleimaukseni kanssanne, nyt kun marraskuun pääasiallinen tavoite on saavutettu.
Yksi ihana asia on kuitenkin se, että olen rohkaistunut pidentämään juoksulenkkejäni, eikä jalkani ole ollut tästä edes kovin pahoillaan. Varovasti edetään edelleen, mutta hei, pystyn juoksemaan 6 km ilman minkäänlaisia ongelmia. Se on edistystä, vaikka pientä sellaista.
Kuitenkin, koska jalka ei juurikaan kiukuttele, on selkä päättänyt jälleen ilmaista mieltään. Onnistuin nytkäyttämään alaselän nikamat jotenkin hullusti pari viikkoa sitten. Kävin kyllä hierojalla heti sen jälkeen avaamassa lukot, mutta selän jäykkyys jatkuu edelleen, melkeinpä jopa helvetellisempänä kuin aiemmin. Huomenna luultavasti lähtee uutta soittoa hierojalle, että mitä hittoa tämä on. Juoksulenkkien jälkeen selkä on yleensä parempi, samoten kuuman suihkun. Aamut ovat kuitenkin aivan saatanasta, jos saan käyttää näin ilkeää ilmausta. Pelkkä leuan painaminen rintaan tuntuu ihan kamalalta. En tykkää, en sitten yhtään.
