Vaikka kipeänä ei koskaan voi olla aivan tuhottoman onnellinen, niin minä kyllä kiitin jotain yläkerran heppua siitä, että jääkaapissa oli perunamuusin jämät. Perunarieskat ovat ihania, superhelppoja ja nopeita tehdä. Ja ne pelastavat flunssaisen päivän.
PERUNARIESKAT
pellillinen / 6 kpl
4 dl valmista perunamuusia, veteen tai kasvimaitoon tehtyä
1 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1-1½ dl vettä, tai jotakin kasvimaitoa
2 rkl öljyä tai sulatettua kasvimargariinia
Resepti onnistuu tietysti myös ihan lehmänmaitotuotteista tehtynä.
- Sekoita aineet kulhossa tasaiseksi töhnäksi. Älä vaivaa tai sekoittele likaa. Taikinasta jää tahmeaa, ja se tarttuu sormiin.
- Nostele lusikalla leivinpaperilla vuoratulle pellille kuusi kekoa. Taputtele jauhotetuin käsin niistä litteitä rieskoja. Tee haarukalla rieskoihin ilmareikiä. Nämä eivät leviä, joten väliä ei tarvitse juurikaan jättää.
- Paista 250 C, 10-15 minuuttia. Nämä eivät ota paljoa väriä, mutta hitusen ne saavat ruskettua.
- Nauti kasvimargariinin kanssa, lämpimänä tai kylmänä.
Nykyään teen perunamuusia lähinnä sen takia, että voisin tehdä rieskoja. Perunamuusista en niin välitä, mutta rieskat ovat aina sydämessäni. Kaupan perunarieskat eivät maistu näihin verrattuna yhtikäs miltään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti