51.

Kun olin viimetalvena työssäoppimassa eräässä naapurikaupungin irkkupubissa, sain hirveästi kehuja - asiakkaat tykkää, työkaverit tykkää, pomon mielestä musta tulee vielä täydellinen vaimo jollekulle. Vaikka erikoisoluiden ja viskien pänttääminen meinasi joskus viedä järjen, eikä enää pilkun jälkeen olisi vähempää voinut kiinnostaa lattian moppaaminen, tykkäsin työstä silti todella paljon. On ihanaa olla töissä paikassa, jossa on kaupungin parhaat bileet ja meno katossa. Pomo luotti minuun aika paljon, kun jo ensimmäisellä viikolla jätti minut pitämään puljua pystyssä ihan yksin - vaikka tietenkään niin ei saisi tehdä - sillä aikaa kun lähti hoitelemaan esimerkiksi pankkiasioita muutaman korttelin päähän. Kyseisen pomon mielestä olin niin hyvä, että hän kirjoitti minulle pinkan suosittelupapereita. Yhtenä päivänä hän sanoi myös yhden asian, joka on jäänyt hyvi mieleeni:

Nyt kun sä saat maistaa tätä salityötä, et halua enää keittiöön takaisin.

Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin olen samaa mieltä. Tänään tajusin jälleen kerran, kuinka hauskaa baarissa on olla töissä. Se paikka jossa tällä hetkellä työskentelen, on paljon isompi kuin tuo pubi, enkä tee edes baarimikon hommia, vaikka mulla siihen olisikin pätevyys. Kaikki työkaverit ovat mukavia, eikä ketään kiusata, vaikka joskus leikillään vanhemmat työntekijät saattavatkin naljailla. Asiakkaat ovat humalassa ja järkkärit taluttelevat liiaksi sekoilevat oville. Lämmin tulee ja joskus kauhea kiirekin, mutta silti ei ole vielä kertaakaan vituttanut mennä töihin. Kaikista parasta on kuitenkin se, että tuossa baarissa on joka ilta bändi soittamassa. Kaikki esiintyjät eivät ole hyviä, mutta ei kukaan ole vielä ollut ihan niin surkea, että sitä lavalta oltaisiin kivitetty. Mutta joskus on aivan mahtavia esiintyjiä, kuten tänään. Ei yhtäkään huonoa tai loppuun kulutettua biisiä ja me kaikki työntekijätkin oltiin ihan liekeissä. Bändin laulajaa oli siunattu upean äänen lisäksi saatanan seksikkäällä ulkomuodolla. Kun he lopettivat soittamisensa, minua harmitti. Olisin voinut kuunnella vielä kolmannen tunnin.

Ai kello on puoli viisi aamulla? Hyvä aika kuvata näitä kuistin jouluvaloja.

Oikeasti mä pidän baarityöstä ihan hurjasti. Ehkä vähän vanhempana työajat ja muukin alkaisi ottamaan pannuun, mutta nuorelle aikuiselle baari on työpaikkana todella kiva - kunhan ei kammoa ihmisjoukkoja, melua eikä pelkää toisinaan liata käsiään. Mikä parasta, baarityöntekijöille löytyy töitä ympäri maailman. Vaikka en vielä tiedäkään mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mahdollisesti au pair vuoteni jälkeen tulen palaamaan baariympäristöön.

Lisäksi yksi parhaimpia asioita tässä on se, että välttyy ruuhkilta. Yöllä saa usein ajella ihan tyhjillä teillä kohti kotia, sekä jammata loistomusiikin (radiosta soi yöllä aina parempaa musiikkia!) tahtiin autossa. Nyt lumien tultua pelkkä maantiekin ja sitä reunustavat kuuset ovat jumalaisen kauniita yöaikaan. Kun tähän unirytmiin tarpeeksi tottuu, ei enää edes väsytä kotiin päästyä - niin että voit sitten vaikka kuvailla ulkona kauniita jouluvaloja ja tehdä erittäin epämääräisiä blogipäivityksiä aamuviideltä. Eikä kukaan voi katsoa sinua pahasti, jos nukut puoleen päivään. Amen to that.

PS. Illan viimeinen veto. Eikä nimittäin paljoa hävitty alkuperäiselle tulkinnalle.

50. Vegaaniset ruis-piparkakut

Mulle iski aivan kauhea vimma tehdä piparkakkuja, vaikka yleensä jätän tälläisen väkertelyn ihan muiden hommaksi. Kaupasta ei kuitenkaan taida saada valmiita vegaanisia pipareita, ja minä tykkään joulupipareista. Kunhan ne ovat oikeanlaisia: tarpeeksi ohuita, rapsakoita, makeita ja mausteisia. Valmispiparkakuista pidän kaikista eniten Anna's pepparkakoreista, ne on vaan niin tajuttoman ohuita ja täydellisiä. Paksut piparkakut menettelee silloin kun niitä voi dipata kahviin.

Ei ole mitenkään tavallisuudesta poikkeavaa, etteivät asiat mene ihan niinkuin on suunniteltu. Aika usein onnekseni kuitenkin selviydyn vastoinkäymisistä huolimatta. Aioin tehdä piparini Chocochilin ohjeella, mutta yllättävää sinänsä, minulla ei ollut kaikkia vaadittavia aineita, joten sovelsin vähän, kuten tavallista. Taiteellisista vapauksista huolimatta näistä tuli varsin kelvollisia. Enkä edes huomaa eroa epävegaaniseen taikinaan verrattuna. Lisäksi tämän taikina on hitusen paljon parempaa, kuin tavallinen. Eikä tässä ole kananmunaa, joten salmonellaltakin vältytään.

Varsinaiset vaikeudet kuitenkin alkoivat vasta leipoessa. Olen aina ennen luullut, että joulupipareiden veemäisyys johtuu siitä, että ne repeilevät ja ovat muutenkin vaikeita saada pellille. Ehei, haasteet alkavat vasta paistaessa. Jos joku ihminen vain osasi sanoa tarkan ajan, jonka nämä uunissa vaativat, mutta ei. Kaksi pellillistä joutuivat uusintakierrokselle uuniin, ja toinen olisi ehkä saanut vielä senkin jälkeen olla hieman kauemmin. Yksikään pipari ei palanut, siitä voin sentäs olla ylpeä.

Oh, ja tämä on tosiaan aika ihanteellisen kokoinen taikina yksin leipojalle. Tästä tulee about 4 pellillistä, eli just sen verran että ei ihan suunnattomasti ala vituttamaan.

VEGAANISET RUIS-PIPARKAKUT 

n. 100 g sinistä keijua
1 dl sokeria
1 dl tummaa siirappia
10 g piparkakkumaustetta
1 dl kookosmaitoa
½ tl ruokasoodaa
½ tl leivinjauhetta
2½ dl venhäjauhoa
3 dl ruisjauhoa

1. Sulata rasva, sokeri ja siirappi kattilassa. Lisää piparkakkumauste ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
2. Lisää kookosmaito. 
3. Sekoita ruokasooda, leivinjauhe ja jauhot keskenään. Sen jälkeen sekoita ne siirappimassaan pienissä erissä.
4. Anna jäähtyä hieman. Laita taikina lepäämään jääkaappiin yhdeksi yöksi.
5. Leivo taikinasta pipareita vehnäjauhoitetulla pöydällä. Paista 200 C 5-10 minuuttia, riippuen uunin tehokkuudesta, piparien paksuudesta, piparien koosta ja siitä kuinka etevä olet harjoittamaan mustaa magiaa.
6. Anna jäähtyä ja laita rasioihin, jotteivat ne pehmene. Pehmeät piparkakut eivät ole hyviä.

Siispä  vedä tonttuhattu päähän, laita joulumusiikki raikaamaan ja leivo näitä kynttilänvalossa. Vähemmästäkin on joulufiilis taattu. Kärsivällisimmät tontut myös koristelevat nämä sokerimassalla, mutta minulle nämä kelpaavat loistavasti ihan pelkältäänkin glögin kanssa naposteltavina ♥

49.

AIHEELLINEN VAROITUS: TÄMÄ POSTAUS ON KUIN TILKKUTÄKKI, YHTÄ SEKAVA JA SIITÄ VOI SAADA MIGREENIN. lol, tuo kuulosti paremmalle päässäni.

Taas tämän blogi rassuni on jäänyt vähemmälle huomiolle. Liekö syynä se, että annoin puhua itseni mukaan erääseen joulukalenterihaasteeseen, ja nyt olen sitten kahlittuna tuohon 24 luvun pituiseen projektiin koko loppu kuun. Vastahan tässä päästiin nanosta eroon. Kiireistä huolimatta olen ehtinyt kokkaamaan aivan äärettömän herkullisia ruokia, joista en ole kuitenkaan joutanut bloggaamaan! Siksi tämä postaus on täynnä ruokakuvia, jotka eivät tunnu liittyvän yhtikäs mihinkään - paitsi siihen kuinka suurissa ruokaeuforioissa olen viimeaikoina ollut. Olen alkanut pitämään jälleen ruokapäiväkirjaa, ihan vaan sen takia, että pelkään paisuvani kuin pullataikina tälläisen herkuttelun johdosta. Joku roti se on elämässä oltava?

Tomaatti-kookospasta vie murheet pois mielestä. Ja siirtää ne vyötärölle.

Kuka haluaa mäkkäriin, jois voi tehdä itse hamppareita? Papupihvi, avokadosalsa ja ananas kunniaan.

Mutta joo, fiksu temppu, pakko myöntää. Vaikka olen 5 päivää viikossa vapaalla, silti ei meinaa jäädä aikaa mihinkään. Vuorokausi on lyhyt ja internet todellakin vähentää ihmisen tehokkuutta. Ja sitten kun päätät ottaa oikein pesäeroa nettiin, tulee väliin kaikenlaisia muita hienoja tekijöitä. Yhtäkkiä sitten et kykenekään tekemään mitään muuta kuin makaamaan sängyssä läppärin kanssa.

Viime viikon maanantaina olin oikea supernainen: kävin ratsastamassa hevoset, siivoilin tallia, kävin lähemmäs tunnin juoksulenkillä, eikä koirankaan kanssa heitetty lenkki ollut siitä lyhyimmästä päästä. Sittenpä mulle taisi iskeä se raitisilmamyrkytys, josta iskä on vitsaillut iät ja ajat. Se alkoi viattomalla kurkkukivulla ja nenän vuotamisella, johtaen siihen että olin vielä perjantainakin niin heikossa hapessa, että olisin varmaan kuollut jos olisin joutunut töihin. Viikonlopun vuorot piti siis perua - toisaalta ihan hyvä vaan, sillä nyt voin ihan oikeasti alkaa pitää kiinni siitä elämänviisaudesta, ettei kannata ottaa useampaa vuoroa peräjälkeen. 

Nuhakuume, flunssa tauti, eihän siitä kukaan nauti!
- Shamaani, Joulupukki ja noitarumpu

Nyt kun alan saada jo pesäeroa tuohon tautiin, alkoi minua vaivaamaan tämä pirun närästys. En kyllä ole ihan varma, onko tämä närästystä vai ei, mutta kauheaa tämä joka tapauksessa on. Kurkkua kuristaa, aivan sama söitkö vai et, huolimatta siitä mitä syöt. Tämä häiritsee keksittymistä ja aiheuttaa minulle harmaita hiuksia. Hain tänään apteekista Rennietä siinä toivossa, että auttaisi. Kiskoin jo autossa muutaman tämmöisen napin, ja sainhan mä hetken ollakin rauhassa. Nyt kolmas nappi suussa. Apteekissa suosittelivat että soitan lääkärille jos ei mene näillä helposti ohitse. Saan varmaan diagnoosin kurkkusyövästä, jee. Selkäkivusta olen sentään päässyt jo 95% eroon. Eihän sekään vaivannut kuin melkein kuukauden. Kun yksi vaiva poistuu, tulee toinen?

Tosin olen miettinyt voisiko tämä kurkkukipu johtua lenkkeilyn puutteesta. Viimeksi tuli tosiaan yli viikko sitten juostua, koska tuo flunssa päätti sitoa minut sänkyyn. Muistan nimittäin kärsineeni näistä oireista jo lokakuussa, mutta ne kummallisesti katosivat lenkkeilyn lisääntyessä. Joskus en ihan täysin ymmärrä tätä kroppaani. Tänään kuitenkin lähden lenkkeilemään heti kun saan vaan tuon soittimeni ladattua. Reilusti vaatetta vaan päälle - vaikka ei viimeviikkoisessakaan varustautumisessani omasta mielestäni ollut mitään vikaa. Nyt on pelattava varman päälle, koska vuokrafirmasta tulee joku tosi vihainen tappamaan mut, jos onnistun sairastumaan heti uudelleen. Itsenäisyyspäivä on tulossa, eli monet ihmiset lähtevät viihteelle jo torstaina. Pitkä viikonloppu tulossa minulle siis - eli rahaa!

Mausteista supersalaattia. Oikeastaan niin terveellistä, ettei haittaa jos syö koko kulhon kerralla.

Itämaista kikherne-pyttipannua. 

Vaniljasoijajogurttia ja passionhedelmää. Kukaan ei voi olla pahalla tuulella tätä syötyään. En edes minä.

Kaikesta huolimatta mulla on joulufiilistä ja talviriemua vaikka muille jakaa. Lunta ei ole kuin muutama vaivainen sentti, mutta hei, se riittää! En ole onnistunut renkuttamaan joululaulujakaan vielä puhki ja glögi maistuu edellee erinomaiselta. Joululahjoihinkin mulla on jo alustavat ideat, jotka ajattelin toteuttaa sitten viimeistään ensiviikolla. 

Lisäksi kiitän jotain ylempää tahoa siitä, että veronpalautukset tulevat huomenna. Ankara uuden tietokoneen etsintä alkakoon. En jaksa enää yhtään ylimääräistä päivää näin: youtube ei enää toimi, nettipankki ei koskaan toiminutkaan. Love you, Acer.

Sunnuntain myrsky vei meiltäkin sähköt, eli luin sitten yöllä runotyttöä kännykän valossa. Tuo tuikku oli niin onneton, että se lähinnä loi fiilistä. Ei sen valossa mitään nähnyt lukea.