Olen erittäin tyylikkäästi vältellyt suunnittelun aloittamista, mutta nyt se olis vähän pakko jos meinasin ihan oikeasti saada jotain kirjoitettua marraskuussa. Viimevuonna oli siis mun ensimmäinen nanovuosi - päätin sitten pari päivää ennen marraskuun alkua osallistua, kun olin ensin viitenä vuotena säntillisesti jänistänyt. Viimevuonna olin siitä onnekas, että kuumehöyryissäni sain epämääräisistä unistani yhdistettyä melko makean juonen, jonka toteuttaminen tosin oli vajavaisella suunnittelulla vaikeaa. Alkuperäinen suunnitelmani olikin tänävuonna kirjoittaa viimevuotinen Pikkusisko-niminen räpellys uudestaan, kunnes erinäinen musiikin kuuntelu sai katseeni kohottautumaan aivan muualle, niin sumuisille vesille että pitäisi alkaa soutamaan nähdäkseen löytyisikö sieltä niin kutkuttavaa juonentynkää, mitä inuitioni minulle antaa ymmmärtää. Ajassa ja ulottuvuuksissa matkustaminen on kiva teema, mutta ASDFGH, sekin tarvitsee juonen! Idean! Henkilöitä! Inspiraation!
NANO: TO DO
- Tyhjennä magneettitaulu storyboardia varten. Check!
- Suunnittele juoni.
- Suunnittele päähenkilöt.
- Tee inspiraatio-soittolista.
- Tee inspiraatio-kuvakollaasi.
- Suunnittele finin nanotukipakettia.
- Siivoa kirjoituspöytä.
Mun aikaansaavuus on niin surkuhupaisalla tasolla etten tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa - luultavasti ei kumpaakaan, vaan lähinnä kääriä hihat ja ruveta hommiin ja rukoilla että nään jonkun juonen kannalta hyvin valaisevan unen, koska niin saan kaikki mun loistoideani. Ideoita voi toki tipahdella taivaasta, mutta valmiita soittolistoja, naat.
PS. Kanssananoilijat, saa pyytää nanon sivuilla buddyksi! Löydyn nimimerkillä Crescendoll.
Täällä myös yksi joku stressaa Nanoa ja joka ei ole saanut lähes mitään valmiiksi! Ootan kauhulla marraskuuta. : D
VastaaPoistaPs. Ihana uusi banneri muuten. ♥
I so feel you! Mut hei, kyllä me selvitään jotenkin :D tai niin mä toivon. On hirveen lohduttavaa että on muitakin joilla on kaikki vielä ihan hakusessa.
PoistaJa kiitos superpaljon! Kamppailin kauan ulkoasunmuutoksen kanssa (tosi dramaattisestipa se muuttuikin...) ja on tosi ihanaa saada positiivista palautetta ♥
Olipa mukavia yllätyksiä täynnä, kun tulin nyt piipahtamaan sun blogissa - täältähän löytyi nanoilija! Sen lisäksi oot myös Finissä, hauskaa! Ootan innolla jos sulta tulee nanoon liittyviä postauksia, aion itsekin kirjoittaa, ja uskon että toisten blogihöpinöiden lukeminen voisi käydä inspiraatiosta. :) Ja ei hätää, mulla ei oo vielä ees ideaa, mistä aion kirjoittaa... Hiljaa hyvä tulee? Pakko kans kehaista tuota banneria, aivan ihana ja seesteinen!
VastaaPoistaVaikuttaa siltä että meillä on hämmentävän paljon yhtäläisyyksiä! :)
PoistaLuultavasti tulen finissä ja täällä blogissakin raivoamaan/hehkuttamaan nanoa ja kaikkia sen lieveilmiötä koko marraskuun, koska luultavasti aion dumpata koko muun elämän roskakoppaan siksi aikaa. Ja mahtavaa jos sinäki aiot bloggailla aiheesta, koska mikä muu olisi muka parempi aihe postaukselle, kuin itse kirjoittaminen?
Mä sain tässä viikonloppuna jo mun juonen punaisesta langasta kiinni. Nyt pitää vaan roikkua siinä kynsin ja hampain ettei se katoa - ja toivoa ettei se katkea. Mutta kyllä hiljaa hyvä tulee, kyllä marraskuu opettaa.
Pus ja kiitos, ihanaa että ihmiset tykkää bannerista! Ehkä mun kuvankäsittelytaidot eivät sittenkään ole niin surkeat kuin olen aina kuvitellut :')