sunnuntai 20. lokakuuta 2013

42. Suosikki smoothie

Olen kesästä asti lähes joka päivä kikkaillut tehosekoittimeni kanssa, ja tänne on eksynyt yllättävän monta kuvaakin blendauksen tuloksista. Smoothiet ovat aikalailla vakiintuneet ruokavaliooni, muutamasta yksinkertaisesta syystä: hyvää, helppoa, nopeaa, terveellistä. Joskus kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, myönnetään.

Smoothieden teko on yksinkertaista, ainekset vaan blenderiin ja sekaisin. On hirveän helppoa valita terveelliseksi tuntemiaan ainesosia ja hurauttaa ne juomaksi. Se, mikä smoothiemakerin elämässä on vaikeaa, on saada smoothiesta myös herkullista. Mä olen kokeillut monenlaisia yhdistelmiä, ja jos muutamaa todellista epäonnistumista ei lasketa mukaan, ovat kaikki olleet juotavia.

Kesästä asti mulla on ollut yksi combo, joka vain on ylitse muiden. Se on niin samettinen ja maku on aivan yhtä hempeä kuin sen vaaleanpunainen värikin. On se myös ihan terveellinenkin.

Nam. Taustalla olevat hedelmät ja teekuppi eivät liity tapaukseen.


TIINAN SUOSIKKI SMOOTHIE
noin puoli litraa

1 rkl chian siemeniä
1/2 avokado
1/2 ananaspurkki
1 pieni omena*
2 kourallista mansikoita*
1 dl alpro soya vaniljajogurttia

* Suosittelen käyttämään nämä jäisinä. Itselläni on kesällä poimittuja mansikoita ja oman puun omenoita pakastimessa juuri tätä varten. Kun laitat smoothieen ainakin yhden ainesosan suoraan pakastimesta, tulee juomasta ihanan kylmää ja raikasta. Jos sinulla ei ole mitään marjoja tai hedelmiä pakkasessa, suosittelen käyttämään jääpaloja - koska ihan oikeasti, kädenlämpöinen smoothie ei ole hyvää, aivan sama minkä makuista se muutoin on.

Tällä ohjeella smoothiesta tulee melko paksua, mutta helposti juotavaa. Jos paksuus ei miellytä sinua, lisää rohkeasti vaikka vettä notkistamaan.

  1. Turvota chian siemenet reilussa desissä kylmää vettä. Sekoittele siemeniä aina välillä, niin että ne turpoavat tasaisesti. Tässä menee aikaa 10-15 min, siemenien ja veden pitäisi muodostaa hieman sammakon kutua muistuttavaa hyytelöä. Chiaa vo käyttää toki turvoittamattakin, mutta ravintoaineet imeytyvät parhaiten turvotetusta versiosta.
  2. Kasaa ainekset tehosekoittimeen niin, että alle pehmeimmät (avokado, ananas), seuraavaksi jäiset (omena, mansikat) ja lopuksi kaada päälle nesteet (chiahyytelö, soijajogurtti).
  3. Blendaa 1-2 minuuttia niin että rakenne on samettisen pehmeä. Jos rakenne ei miellytä tai ainekset eivät ota sekoittuakseen, lisää hieman nestettä ja kokeile uudelleen.
  4. Kaada puolen litran tuoppiin, nauti heti. 

VARIAATIOT:

Aamuisin tykkää lisätä tähän muutaman ruokalusikallisen kaurahiutaleita, joka tekee tästä vähän ruokaisemman ja aamupalamaisemman. Mulla jotenkin viljat kuuluvat aamupalaan, ja kaurahiutaleilla ryhditetty smoothie on kyllä ehkä paras kiireisen ihmisen aamiainen. Jos lisäät kaurahiutaleita, lisää myös hieman vettä, että smoothie säilyy juotavana - allekirjoittanut on muutaman kerran joutunut lusikoimaan lasista.

Tähän on helppo ujuttaa sekaan myös esimerkiksi pinaattia tai lehtikaalia, jos haluuaa lisätä viherkasvien määrää ruokavaliossaan salakavalasti. Pieni kourallinen pinaattia tai yksi lehtikaalin lehti ei maistu tästä läpi ollenkaan. Vihreät kannattaa laittaa blenderiin pohjimmaiseksi. Joskus vihreiden lisääminen vaatii myös hieman pidempää blendausaikaa, sillä eteenkin lehtikaali on toisinaan hyvin vastahakoinen eikä haluaisi hienontua sitten millään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti