Koska maanantai on paras. Oikeasti. Mulla on ollut kunnon supermaanantai - nousin jo kahdeksalta syömään puuroa, käyttämään pikku prinsessaa lenkillä ja ihastelemaan jäästä kimmeltelevää nurmea. Syksyn eka pakkasaamu, syytäkin olla hyvällä päällä! Siitä matka jatkui haastatteluun vuokrafirmalle ja sen jälkeen ostamaan vihdoin ja viimein ne lapaset.
Ja nyt kun lapaset on ostettu, niin tosiaan toivon että mun ei tarvitse hetkeen ostaa mitään pukeutumiseen liittyvää, koska se on niin pirun stressaavaa (vaikka H&M näyttikin olevan taas täynnä yksi toistaan ihanampia ja halpoja neuleita, mutta yhyy) että en ehkä jaksa enää yhtään hermoromahdusta, vaikka tiedän että vähintään yksi revi hiukset päästä noin keissi on vielä tuloillaan, luultavasti tällä viikolla. Minä olen ihmisenä vähän sellainen, että epäilen kaikkea ainakin hieman, eteenkin omia päätöksiäni. Ja voin rehellisesti sanoa, ettei ole mitään vaikeampaa kuin ostaa oikean kokoisia vaatteita ja kenkiä.
Ensin ostin laivastotyylisen villakangastakin: ensimmäiset neljä päivää kriiseilin sitä että ehkä tää olikin nyt sit kuitenkin liian pieni, kun ei hartiat mahdu liikkumaan ihan niin hyvin kuin haluaisin. No, se onneksi unohtui kun ostin itselleni ne kalliit nahkakengät: seuraavat kolme päivää itkin hiljaa mielessäni että ehkä se pienempi koko olisi sittenkin ollut parempi. Kenkäkiukku onneksi unohtui, kun huomasin että niistä kahdesta neuleesta jotka ostin henkkamaukasta, toinen on paljon pienempi kuin toinen, vaikka ne ovat samaa mallia ja kokoa ainoastaan eri väriä. Olen nyt yrittänyt venyttää ja vanuttaa sitä pienempää neuletta, täysin tuloksetta (vaikka normaalisti kaikki neuleet lötkistyy hetkessä, varsinkin jos ne on taattua laatua tuolta länsinaapurista...) ja nyt harmittaa. En edes malta odottaa mitä mieltä olen niistä 180 euron silmälaseista, jotka menin ostamaan. Että niin tosiaan, kävin viimeviikolla optikolla ja tuomioni oli tuulilasit käyttöön. Oikee merkkipokat ja kaikkee, oli monta makutuomaria ja tykkäsin itsekin tooooosi paljon, mutta silti pelkään että sittenkin vihaan niitä. I toteaisi tähän varmaan jotain nasevaa naisten logiikasta.
Että kun näistä vaatekriiseistä on selvitty, niin ehkä elämä taas voittaa! Juksutin, on se voittanut jo, kun on näin ihana maanantai. Muistelinkin hämärästi että saatan olla maanantai-ihmisiä, sillä maanantai on aina uusi alku. Ja juttu alkaa taas olemaan niin diippiä että tarvin kenttälapion kaivaakseni itseni täältä ylös.
![]() |
Ne uudet paljon hypetetyt kengät. |
![]() |
Aaaaa syksy. |
![]() |
Aaaaa lisää syksy ja jalat jälleen. |
Näin sopivasti päästään vähän surullisempiin aiheisiin. Eli siihen miten mä oon tällä viikolla syönyt. Herkkulakko on pitänyt tietysti, mutta jotenkin äh mulla käy itteäni ja mun päättäväisyyttäni surku kun luen tän viikon ruokapäiväkirjaa. Tulee ihan selkärangaton olo, kun on koko viikon mättäny vaan juustoa ja syöny muutenkin kuin pieni possu, ja vielä keskellä yötä. WTF minä.
7.10-13.10
7.10
12:30 Ruisleipä x3 (mangokastike, avokado, kurkku, korianteri, pippuri), porkkana, tee
16:00 Kauraleipä oivariinilla x2, mangopiltti
19:15 Kauraleipä oivariinilla x2, smoothie
21:30 Pinaatti-juustopastaa, tee
8.10
12:30 Kaurapuuro, omena, tee
16:00 Paahdettuja kasviksia ja siemeniä, 2 viipaletta paprikajuustoa, tee
21:30 Soijawokkia, omena, tee
9.10
13:00 Soijawokkia, omena, tee
17:00 Fetasalaatti
19:00 Tee
21:00 Kauratyyny oivariinilla x2, smoothie, tee
00:00 Jälkiruokakulhollinen kuivattuja omenoita
10.10
13:30 Soijawokkia, kauratyyny oivariinilla
17:30 Sinuhen feta-wrap, tortillasipsejä
21:00 Lämpimät voileivät x4 (tomaattikastike, kesäkurpitsa, juusto, kurpitsansiemen) 1,5 dl perunasalaattia, omena, porkkana, tee
00:00 Mozzarellapanini, tee
11.10
12:30 Kaurapuuro, omena, tee
15:00 Soijarouhe-makaronimössöä, omenasipsejä
22:00 Jyväsämpylä x2 (kurpitsansiemenlevite, kurkku, paprika, kikherne), smoothie
22:30 Tee
12.10
12:30 Kaurapuuro, omena, viinirypäleitä, tee
15:30 Salaatti ja 2 tortillaa (kikherne, kukkakaali, porkkana, paprika, avokado, kurkku, mangokastike)
21:00 Paahdettuja kasviksia, 2 kasvispihviä, siemeniä, avokado, tomaattisalsa, jyväsämpylä kurpitsansiemenlevitteellä
02:00 Mozzarellapanini
13.10
13:00 Puuro, omena, tee
15:00 Puolitoista jyväsämpylää (kurpitsansiemenlevite, kurkku, avokado, paprika)
19:30 Salaatti ja 2 tortillaa (mustapapu, avokado, kukkakaali, kurkku, tomaatti, paprika, mangokastike), smoothie, tee
22:00 Jyväsämpylä kurpitsansiemenlevitteellä, kourallinen taateleita
TIIVISTETTYNÄ:
- Cheese, so much cheese. Enkö mä jo sopinut itseni kanssa että juustoa on okei syödä välillä, eikä kolmena päivänä viikossa!
- Yösyöpöttely. Ensinnäkin, oon narahtanut taas noihin panineihin, koska mulla on ollut nälkä, koska en oo syönyt kunnolla päivällä, mukamas. Mä en ymmärrä miten mulla voi välillä olla jatkuvasti nälkä, vaikka oon tyyliin mättäny pellillisen uunikasviksia naamaan! Okei, mun pitäis varmaan syödä enemmän papuja ja linssejä, koska ne pitäis ehkä paremmin nälkää. Ehkä.
- Öh, wokkia, tortilloita, leipää ja pari smoothieta. Monipuolisuus taas huipussaan.
Ensi viikolla ei tuu todellakaan lista näyttämään tältä, koska rangaistuksena vegaaniviikko (olen ankara! MUR) ja ihan oikeasti kehitän jotain monipuolisuutta tähän mun ruokavalioon. Eli meen pinterestiin ja teen vaikka kaikki mun ruokalaudan vegaaniset jutut, että pääsen irti näistä mun yhyy ei huvita miettiä mitä teen kokkaan sitä mitä aina ennenkin.
Mut onneksi toi oli viimeviikolla, koska oon jo päättänyt että nyt on hyvä viikko.
![]() |
Ehkä maailman helpointa ruokaa - kasviksia, suolaa, pippuria, pirskaus öljyä ja uunihoitoa. |
![]() |
L:n shoppailureissun eväät. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti